7. lokakuuta 2014

5% PLEASURE, 50% PAIN

Mulla oli eilen illalla viikon tauon jälkeen taas valmennus. Tosiaan pidettiin pieni tauko, jolloin otettiin kevyemmin ja äiti meni enemmän. Nyt kun kisat lähestyy taas sunnuntaina niin suuntasin sunnuntain keskinkertaisen huonon treenin jälkeen tunnille.

Sunnuntainahan treenasin vähän kenttäkilpailuohjelma nr. 6 ja totesin, että ei olla kyllä vielä valmiita menemään A:ta, joten meen nyt tulevana lauantaina Billnäsissä tutun ja turvallisen K.N.

Aloitettiin tunti menemällä ravia sivut, ja ennen kulmaa siirtyminen käyntiin ja käyntivoltti. Arbaleesian takaosa tuntui jääneen talliin, eikä se muutenkaan kuunnellut pohjetta tarpeeksi. Kun se pikkusen heräsi, ruvettiin menemään voltitkin ravissa. Se asia mitä mun piti muistaa, oli ulkopohkeella kääntäminen ja sisäohjalla vaan tien näyttäminen.
Kehitettiin tehtävää sitten niin, että voltilta ulos tullessa menin avoa puolet pitkästä sivusta, jonka jälkeen keskiraviin siirtyminen. Avot on asia mitä meen oikeastaan joka ridakerta, joten tää ei tuottanu ongelmia. Tää sai myös Arbaleesian takaosan heräämään ihan kivasti, mutta mulla itselläni loppui energia kesken noin pitkäkestoisen intensiivisen ratsastuspätkän jälkeen. En tiiä milloin oisin viimeksi pistänyt ittestäni noin paljon liikoon treenatessa. Nyt A:n energianpuute pisti mut tekemään 90% töistä.
Välillä otettiin myös kootumpaa ravia, josta keskiraviin siirtyminen ja taas kootumpaa etc. Arbaleesian takaosa oli tässä vaiheessa ihan hyvin mukana, mutta silti se fiilis jäi uupumaan.
Välillä sieltä takaosasta lähti poweria, mutta ne askeleet voi laskea kahden käden sormilla.
Laukassa mentiin aluksi loivaa kiemurauraa, vähän ottaen tuntumaa vastalaukkaan. Arbaleesia kuumuu tosi paljon vastalaukassa, ja pari kertaa piti ottaa vähän reilummin kädellä vastaan, joka on aina harmittavaa. Välillä mentiin kulmaan voltti, josta jatkettiin avossa taas puolet pitkästä sivusta ja sitten eteen.
Tän jälkeen mentiin ihan kierroksia vastalaukassa, piti muistaa tahdittaa laukkaa tarpeeksi ja pyytää sitä nousemaan ylöspäin. Tää oli ihan tosi haasteellista, sillä A oli ihan törkeen väsynyt, eikä yksinkertasesti enään jaksanut.
Vastalaukkojen jälkeen mentiin vielä parit ravi-pysähdys-ravi siirtymiset. Mullä oli tosi paljon hankaluuksia alussa saada Arbaleesia lähtemään energisesti liikkelle. Se kyllä siirtyy pyydättessä raviin, mutta siitä puuttuu kokonaan puhti. Mun piti ajatella ikään kuin keskiraviin siirtymistä normiravin sijaan, ja saatiin lopuksi sitten pari tosi hyvää liikkeellelähtöä joissa liike lähti oikeasti takaa.
Omaan ratsastukseen sain kotitreeniin käskyn pitää kädet alempana, ja pohkeen edempänä. Kuten varmaan mun ei niin kovin innostuneesta tekstistä huomaa, ei Arbaleesiakaan tosiaan ollut hyvä. Yksinkertasesti siltä puuttui energiaa tehdä mitään kunnolla. Sillä pidetäänkin nyt tänään vain talutuspäivä ja ite meen vasta torstaina ratsastamaan ja silloinkin kevyesti. Perjantaina sitten varsinainen kisatreeni ja lauantaina sitten radalla.

2 kommenttia:

  1. Hei oot tulossa meille kisailemaan :D Tsemppiä, mekin ollaan tulossa KN (ja heA siihen perään), toivotaan että sujuis mukavasti. Viimeks heppa jännitty aika lailla kun päästiin aitojen sisään... (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinki että eikös siellä Billnäsissä oo jonkin verran jopa tuttuja :D toivotaan ettei heppas jännity tällä kertaa! :)

      Poista