3. syyskuuta 2014

RATAHARJOITUKSET @ WIKNER

Oltiin tosiaan lauantaina rataharjoituksissa tämän viikon aluekisoja varten Wiknerillä. Ratana toimi Helppo B:3 ja tuomarina Jorma Kainulainen, aivan kuten aluekisoissakin, tosin ei minun luokassani. Oli kieltämättä kiva päästä vähän harjoittelemaan ja samalla saada suullista palautetta radasta.
Rata itsessään oli ihan ok, Arbaleesia oli hieno (käyntiohjelma poisjätettynä), mutta itse tein tismalleen saman mokan kuin perjantaina rataa harjoitellessa. En älyä mikä siinä oli, että halusin välttämättä pyytää Arbaleesiaa menemään niin ripeätä tahtia vaikka huomasin jo perjantain videosta, että tahti on liian nopea. Raviohjelma alkoi hyvin, 8-7, mutta volttikahdeksikossa tahti oli liian nopea jonka myötä Arbaleesia kaatui sisäpohjetta päin, ja siitä tuli sitten 6,5.
Laukkaohjelma oli yleisestiottaen ihan hyvä, numerot siinä 6.0-7.5. Ikävin asia oli se meidän käyntiohjelma. Muuten paperi oli täynnä seiskoja, mutta käyntiohjelmasta 5.5-4-5.5. Tämä johtui ihan puhtaasti minusta itsestäni, analysoin tätä vähän tarkemmin valmennuspostauksessa jonka julkaisen lähipäivinä. Mutta pohjimmiltaan ongelma oli se, että en ratsastanut tarpeeksi sitä käyntiä jolloin siitä tuli passimaista ja kaksitahtista.
Radan jälkeen saatiin paperin lisäksi (prosentteja tuli muuten 65,9%) suullinen palaute. Viimeksi tismalleen samanlaisissa rataharjoituksissa vuoden 2011 keväällä palautteeksi tuli, että en suorista hevosta kaarteiden jälkeen vaan ratsastan liikaa sisäohjssa kiinni. Tällä kertaa olin oikeasti yllättynyt palautteesta. Radassa oli kuulemma sellaista kouluratsastajamaista tarkkuutta, ja osasin etenkin suoristaa hevosen erittäin hyvin. Sitten tosiaan tuli kommenttia tuosta ravin tahdista, joka oli välillä liian nopea, ja käynnin tahtiongelmista.
Näiden kommenttien pohjilta päätettiin ottaa Maschalta kaksi valmennusta aluekisoja varten, maanantaina oli ensimmäinen (pienten väärinkäsitysten takia kävin jo päivällä ratsastamassa, joten Arbaleesiaa liikutettiin sinä päivänä sitten melkein 2,5h, noh treeniä-treeniä) ja tiistaina toinen.
Niiin ja meidän traikun vieressä oli supersöpö varsalauma! Arbaleesia tuijotti niitä ihan silmät pyöreenä innoissaan, ehkä sekin joskus saa toisen varsulin. Postaukset tulee muuten nyt vähän myöhässä tän ulkoasusäädön takia. Jonossa olisi vielä tän lisäksi nuo kaksi valmennuspostausta.

2 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää ja onnea hyvin menneestä radasta :) ! Niin ja tosi superhieno tää ulkoasu, en kerennyt tohon edelliseen postaukseen kommentoida!

    VastaaPoista