21. huhtikuuta 2013

SAANEN ESITELLÄ: "KIPEÄ" HEVONEN + VIDEO

Muahahahahahahahah meillä on maailman höpsöin hevonen. Sen pitäisi ottaa rauhallisesti ennen korjauskengitystä. Jepjep, otappa nyt rauhallisesti kun on kevättä rinnassa ja kukkasia kavioissa.

Tosiaan lauantaina talutin korjaan irtojuoksutin sitä. Ihan ekaksi kun päästiin kentälle, joka muuten suli mystisesti tyyliin yhdessä yössä? Niin Arbaleesia päätti että piehtaroiminen ois hyvä juttu, siis talutin sitä ihan normisti ja ihan puun takaa se vaan köllähti siihen maahan ja rupesi piehtaroimaan... Naws oli aika söpöä, ihanku jotain koiraa taluttais. Siis se ei ikinäikinä piehtaroi, ja siis kuka ylipäätänsä piehtaroi riimunnarun päässä? Taitas olla ihanaa päästä loimista eroon ja vähän rapsutella karvatuppejaan. 
Sitten laiskuuttani en jaksanut talutella sitä, eikä ketään ollut näköpiirissä joten ajattelin päästää sen vapaaksi tallustelemaan. Jooh tota noin, tallustelu oli ihan vieras käsite. Se ampasi samantien kiitopukkilaukkaa ympäri kenttää, välillä pysähtyen tuhisemaan ja leikkimään jotain hienoa arabia. Häntä pystyssä sitten ravattiin siellä ympäri kenttää, välillä jotain ihan toiselta planeetalta olevia laukka-pukki-riehumis-spurtteja ottaen. Hyvä kun en kaatunu siihe maahan käppyrään nauramaan.  
Jooh, sitten tarhaan tultaessa päätti Arbaleesia että vitsit voisin vähän leikkiä tuolla vesisangolla. Se pisti turvan sinne ja heilutteli päätään edestakas siellä vesisangossa, vesi vaan lens ympärinsä. Sen jälkeen vähän flehmen-ilmettä ja ihmettelyä että mitä mä nauran sille.

Mä oon syvästi pahoillani tuota videota, oon viimeset 4h yrittäny saada siitä toimivaa mutta ei vaan millään onnistu. Prkln kännykkä.... Ajattelin nyt kuitenkin laittaa sen tähän, en tiedä miksi koska ei tuosta mitään selvää saa :( Leikkikää että teillä on pätkivä nettiyhteys (jos sellaista ei jo valmiiksi ole) Laittakaa luoja sentään edes HD jos haluatte nähdä muutakin kuin tumman läntin.
Tänään päästin sen taas vapaaksi kentälle ja taisi olla vähän väsy eilisestä kun se vaan löntysteli ympäri kenttää. Ihan hyvä niin.

 Arbaleesian mielipide rakennekuvien otosta... Jepjep 
 Vaikka meillä ei asiat nyt oo mitenkään parhaiten niin toi hevonen kyllä jaksaa yllättää. Jos se olisi ihminen, olisi se joku tosi kehittyny ala-asteelainen. Se käyttäytyy tosi hienosti ja asiallisesti, se on perso mutta nirso herkuille, välillä se saa jotain ihme lapsellisuuskohtauksia, välillä se voisi olla sellanen avaruuseläin joka lentää jonnekkin kuuhun, ku se on niin viisas. Kuitenkin sehän on tamma, ehkä tää selittää kaiken oudon.

Oon pahoillani, mullakin taitaa olla vähän kevättä rinnassa koska tää postaus oli kyllä niin toiselta planeetalta. Rakastan vaan tota Arbaleesian ihanaa luonnetta, se on vaan niin mahtava ♥

6 kommenttia:

  1. Anonyymi21/4/13

    "ja siis kuka ylipäätänsä piehtaroi riimunnarun päässä?" <- Varmaan noin 95% hevosista piehtaroi narun päässä jos saa tilaisuuden. Tai ainakin suurin osa mun tuntemista piehtaroi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti? Opinpahan jotain uuttakin :D

      Poista
  2. Mä vähän katsoin, että miten kentän portti on auki ja neiti (vai Rouva? :D) ei häivy? Mutta ilmeisesti siinä on kuitenkin jotkin narut? :DD On se vaan hieno, ja kivoja kuvia!

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo siinä on narut :) Ja kiitoksia! (:

      Poista
  3. ihania kuvia c: niin kesäsen näköstä!

    VastaaPoista