15. tammikuuta 2013

KIITOS MIKKI KAIKESTA ♥

Mua harmitti ihan suunattomasti etten ollu nähny Mikkiä pitkään aikaan. Matkaa kun sinne kuitenkin on, eikä vanhemmat voi aina kuskaa, skoba ei talvella kulje, bussit maksaa liikaa. Toisaalta viimeksi jäi tosi hyvä mieli kun sieltä lähin. Mulla oli vaan sellanen fiilis etten näkisi Mikkiä vähään aikaan, joten tein siitä kerrasta mahtavan meille molemmille. Paljon herkkuja, ei mitään treenaamista, vain yhdessäoloa. Molemmille jäi hyvät fiilikset, ja tiesin että Mikillä menee hyvin joten no worries. 
En viimeksi edes ratsastanut sillä, ohjasajoin sitä maastossa. Tiedän sen faktan että olen sille liian iso, ja jotenkin musta tuntuu että Mikki on kyllä ihan valmis. Se pystyyn nouseva rasavilli johon kesäkuussa 2011 tutustuin on kadonnut. Mikistä on kuoriutunu oikein hieno koulu&esteponi, tiesin kyllä jo parilla ekalla kerralla että sillä on paljon potentiaalia. Se tarvitsi vain hieman ohjausta oikeaan suuntaan.
Kävin nyt pitkästä aikaa moikkaamassa poneja. Ratsastin Bellalla, tarkoitus olisi ruveta nyt ratsastamaan sillä ja vain puuhastella Mikin kanssa kaikenlaista. Kyytejäkin saan useammin kun Arbaleesia asuu melkein naapurissa.
Haluun kuitenkin kiittää Mikkiä ja sen omistajaa x100, ties mitä mun ratsastukselle olisi käynyt ilman Mikkiä. Arbaleesia jäi just tolloin saikulle, ei mulla ois ollu ketään kellä ratsastaa. Me kuitenkin päästiin valmennuksiin, käytiin kisaamassa, opin ihan sairaana. Vaikka se oli minä joka varsinaisesti opetin Mikkiä, niin opin itse olemaan kärsivällisempi. En oikeastaan ole ikinä suuttunut Mikille mistään, vaikka kaikenlaista tapahtui, niin ei tollaselle söpikselle voi suuttua. 
 Mä en voi muuta ku itkeä ilosta että sain tollasen mahdollisuuden noin mahtavan ponin kanssa. Mikki oli kuitenki tosi iso osa mun elämää yhdessä vaiheessa, kävin siellä 5krt/vko ajaen melkein 30km suuntaansa. Nyt on aika valitettavasti pikku hiljaa päästää irti. Onneksi ei sillä perinteisellä tavalla, kyllähän mä ponipikkusen kanssa vielä puuhailen.
200. postaus, 200+ lukijaa, ihan mahtavaa. Ihanaa että näin moni on kiinnostunut tästä blogista. 

8 kommenttia:

  1. Anonyymi15/1/13

    aaw! nuo on niin söpöjä ♥

    VastaaPoista
  2. kiva blogi, alan lukee :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi15/1/13

    Kipkop kipkop, pikkuponit on pop! Ihania <3

    VastaaPoista
  4. voi vitsi miten ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ei noista söpöläisistä saa huonoja kuvia :)

      Poista