22. lokakuuta 2012

NEW BEGINNING

Uusi blogi, uusi alku! Hyppään kohta kaivoon hartiakivun, selkäkivun ja aivojen ylikiehumisen takia. Kiitos Blogger (ja Photoshop!) näistä kolmesta vuorokaudesta, koodailua enemmän kuin tarpeeksi, tästä istumisesta tullut kauheat kivut joka paikkaan mutta on kyllä sen arvoista. 

Blogissa on nyt muuttunut siis öm kaikki. Nuo ylhäällä olevat sivut, koko ulkoasu ja olemus, teemat, aiheet, tekstit, kuvat siis ihan kaikki. Ja en voisi tyytyväisempi olla, me likey. Bannerista ei tosin tullut sellainen kuin piti pienten ongelmien takia...

Vanhat postaukset säilyivät pitkän pohtimisen jälkeen, kävin nimittäin läpi jokaisen vanhan postauksen ja asettelin kuvia uudelleen, blogin levennyttyä nyt. Ainoa mikä noissa vanhoissa postauksissa häiritsee on se, että kuvat ovat pieniä, eivät koko blogin levysiä, mutta sitä en ruvennut muuttelemaan enään. Kamala duuni olisi ollut. Mutta ettepä te niitä kaikista vanhimpia postauksia oikein näekkään kun blogiarkistoa ei enään ole. Nyt pitää olla tosi aktiivinen jotta saan noi kamalat vanhat postaukset vaan katoamaan tuonne uusien taakse.

Nytnytnyt kommenttia paljon kommenttia, mulla on kaksi asiaa mihin haluan että vastaatte.

Pidättekö uudesta ulkoasusta?
Pitäisikö tuo lifeasallu url-osoite muuttaa myös arpakuutiollinenonneaksi?
 (tarkoittaa sitä että teidän pitää lisätä se uusi url-osoite lukuluotteloonne, säilyisitte kuitenkin blogin lukijoina mutta jos ette tee tuota niin uudet postaukseni eivät tule näkyviin bloggerinne etusivulle, eli kaipaisin silloin teiltä pientä aktiivisuutta)

16 kommenttia:

  1. Anonyymi22/10/12

    Musta osoitteella ei paljon ole väliä eli tee miten tykkäät ja näet sopivaksi. Ihana "uusi" blogi ja ulkoasu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän mietityttää haluanko olla lifeasallu, kuulostaa niin joltain pikkutenun blogilta mutta tällä mennään ainakin nyt :) Todennäköisesti pysynkin tässä koska se on niin vaivalloista muuttaa sitä lukijoiden kannalta :)

      Poista
  2. Kivempi kun url-osote ja blogin otsikko on eri :) ainakin itse pidän !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha just samaa rupesin miettimään et ärsyttävää jos ois sitten samat.. :D

      Poista
  3. Anonyymi22/10/12

    Tää on upea tää ulkoasu! (: Pidä osoite vaan lifeasallu:na paljon selkeämpää jne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja taidan tehä niin kyllä (:

      Poista
  4. Anonyymi22/10/12

    Pidä vanha osote ei kaikki lukijat jaksa vaihtaaa ja sit se vaa unohtuu kuitesti!!

    VastaaPoista
  5. WAU!! mikä banneri. Ihan sikahieno :)
    Vanha osoite ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tosi paljon! (: Jebs pidän vanhan kyllä, helpompaa niin :)

      Poista
  6. siisti!!! :) vanha osoite!! :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi23/10/12

    Tykäään! :)) ja oon kans samaa mielt et vanha osote, vaik taisit jo päättää nii.
    Jotkut uusista postauksist poistu, ainaki kai se joka oli ennen tätä mut sen blogimuuttuu ilmotusasian jälkeen? Ainki muistelisin et oli joku sellanen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! Juu poistelin vanhoja postauksia oikein urakalla, tämä koski tosin vain noita ihan vanhimpia, siis ekojen kuukausien. Sieltä taisi yli puolet kadota, mutta tosiaan tossahan oli yks postaus välissä ja poistin sen ihan sen takia että en ollut yhtään tyytyväinen siihen ja se oli sellainen äh bloggaan nyt kun on pakko. Pitkään mietin julkaisenko vai en no, no julkaisin mutta poistin ;D

      Poista
  8. Kiva ulkoasu ja muutenkin tää on ihan mahtava uudistus. :D
    Pidä url-osote näin, tulee muuten liikaa säätöä vanhojen lukijoiden kanssa. :)

    VastaaPoista