4. toukokuuta 2012

Uusi söpöläinen + video


Menin keskiviikkona siis ensimmäistä kertaa Zeralla! Se on siis nyt oikeasti ensimmäinen koulutettava, Mikkihän oli koulutettu mutta vaati vain hieman hiomista ja jatkokoulutusta. Yllätyin oikeastaan kuinka iso se oli vaikka olin saanut kuulla että se on todella pieni. Pienihän se on, mutta pyöreys tekee siitä isomman tuntuisen.

Pieni esittely, Zera on 5-vuotias, n. 113cm korkea kimo Welsh A-tamma. Se on ihan mahdottoman kiltti ja ihanan utelias. Se ymmärtää ihan perusavut, eli menee eteenpäin pohkeesta ja kääntyy ohjasta. Siitostamma kun se on tai tulee olemaan, niin ei sitä ole kamalasti kouluteltu. Se on tosi herkkä istunalle, me gusta, siitä on hyvä jatkaa. Laukattu ei ole ikinä selästä käsin (tai no nyt on). Liinassa nostaa laukan ääniavuilla kuulemma, joten lähden siitä sitten työstämään sitä. Samoin hyppääminen on tarkoitus aloittaa eli kun kaikki perusjutut on hallinnassa niin pikkuhiljaa sitten esteitä mukaan.


Mentiin siis keskiviikkona maneesille ja Zerahan taisi olla ensimmäistä kertaa ikinä maneesissa. Vähän ihmetteli seiniä ja kaikkea, mutta odotellessa että satulavyö saapui kun se unohdettiin matkasta niin saatiin hyvin tutustua maneesiin. Zera käyttäytyi tosi hienosti ja se on muuten aivan supersöpö! Menin sitten alkukäyntejä siinä ilman satulaa ja testailin vähän perusapuja ja mitä se oikein osaa. Sehän ei kuulemma anna oikein mitään ilmaiseksi ja huomasin sen kyllä, vähän se yritti testailla. Se on sen verran vähän koulutettu vielä että sivuttaisliikkeet, tarkoitan nyt lähinnä asetusta taivutusta ympyrällä ilman että koko poni liikkuu, oli vähän hankalia. Siitä yllätyin että se hakeutui ihan itse muotoon, vähän hassua toki, mutta olen ihan supertyytyväinen siitä! Ravi ja käynti oli molemmat energisiä ja tempoa oli yllättävän helppo muunnella. Tästä on hyvä jatkaa!
Tänään perjantaina menin siis uudestaan sillä, superihana auringonpaiste ja tehokas päivä! Ihana tulla tallille ja huomata että ponit nauttivat auringosta maaten ja toisiaan rapsutellen. Aloitin ihan maastatyöskentelyllä. Perusasioita testailin, peruutusta käskystä, sivuttaisliike käskystä ja vähän ohjasajoin sitten samalla, lähinnä alkuverkkoja tein. Juoksutin vielä vähän ja nyt sitten aloitin laukannostojen treenamisen, niin että juoksutin ravissa, raipan heilahdus ja tomakalla äänellä huutaen laukka. Yllätyin kuinka hyvin se nosti laukan, välillä ihan kunnolla pompahtaen eteenpäin hassusti :D Aluksi laukan pitämisessä oli vähän haluttomuutta, mutta sitten kun se hoksasi että oikeasti apua nyt pitää laukata niin meni tosi hyvin.

Juoksutuksen jälkeen kävin heittämässä satulan päälle ja lähin käppäilemään peltoa ympäri. Poniparka pelkäsi ihan kamalasti metsänreunaa ja jos hetkeksikin päästi ohjat niin lähti se pellon keskustaa päin turvaan. Jossain vaiheessa kun oltiin siinä hetki menty tottui se jo siihen että juujuu siellä metsässä voi olla peuroja ja muuta rapisevaa ja käveli ihan kiltisti. Poni olikin jo aika innostunut ja lähettiin reippaasti ravailemaan. Ajattelin sitten yrittää nostaa laukkaa ja pienien mutkien kautta laukka nousikin tosi mallikkaasti ja hienosti. Paaljon taputuksia ja hetki käppäilyä. Nosteltiin siinä sitten laukka pari kertaa ja ajattelin sitten olla stressaamatta sitä enempää ja harjoiteltiin vähän asetusta ja taivutusta voltilla ja ympyrällä, joka noh meni ainakin paremmin kuin keskiviikkona! Tuntuu siltä että se oppisi tosi nopeasti, ekaan kertaan verrattuna huomasin jo heti vähän parannusta :)

Lopputuloksena oli hikinen mutta iloinen poni joka pääsi ilokseen vähän mutustelemaan vihreää.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi4/5/12

    Voi kun sulonen tuo<3 ihan kaks saman näköst poniii kukas hää toine on?:) Sul on näit kimoi vaaleit ponei näköjäää? Mites se Bella?? Ja kuinka päädyit kouluttaa tätä uutta tulokasta?=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ponien omistaja vitsaileekin että heillä on tuollainen kimokirous :) Hankala selittää mutta toivottavasti ymmärrät, toinen on Deli, omistajien pikkushettis :) Bellalla en enään mene tämän uuden tultua ja he menevät nyt sillä useammin. Tämä Zera tuli nyt Delin seuralaiseksi ja se on Celinan, (poni joka oli heillä hetken aikaa joka lähti jonkin aikaa sitten takaisin kasvattajalleen varsomaan), niin sen varsa ja suoraan samalta kasvattajalta :) En nyt oikein tiedä edes tarkemmin, toivottavasti auttoi.

      Poista