30. huhtikuuta 2012

Klinikkareissu

Nyt päästiin klinikalta kotiin, onneksi ei mennyt kamalan kauan. Seittemältä herätys ja tallille, siellä tehtiin hepalle pullaletti ja se tykkäsi, minä en vaan tykännyt kun totesin perillä että se oli ihan makkaralla. Heppa siis traikkuun ja melkein vuoden traikkuvapaata viettänyt heppa meni ihan iloisesti muutaman yrityksen jälkeen sinne. Pienen suunnistamisen jälkeen löydettiinkin tuonne Viikkiin.

Ensin poistettiin meidän paketti jalasta ja tutkittiin sitä haavaa. Sitten taluteltiin heppaa sisällä suoralla ja sen jälkeen vielä juoksutettiin ympyrällä ulkona. Se kuulemma oli hitusen ep molemmista etujaloista ympyrällä, mutta se johtui kovasta asfaltista. Eli huh, ei mitään vakavaa tähän mennessä. Otettiin vielä röntgen, ei mitään. Ultrassa sitten todettiin että siellä oli vähän jotain mystisiä valkoisia palluroita ja että haava jatkuikin pidemmälle. Tässä vaiheessa meillä oli hyvin uninen rauhoitetttu heppa. Mentiin sitten viereiseen huoneeseen jossa pienen odottelun jälkeen pestiin haava jollain jännällä aineella, joo olin tässä vaiheessa jo niin järkyttynyt näystä etten oikeen keskittynyt mitä tehtiin. Sitten sörkittiin haavaa sieltä sisältä ja kaiveltiin vähän nesteitä pois. Samalla leikattiin liikalihaa pois. Hyi en voinut edes katsoa mitä tehtiin, saatika ottaa kuvia, uskokaa ette sitä näkyä olisi halunut nähdä. Eli eli onneksi mitään vakavaa, haava ei lähtenyt paranemaan koska siinä oli sitä liikalihaa ja haava ei lähde sen yli paranemaan joten nyt pitäisi onnistua. Pari viikkoa pelkkää taluttelua koska haava on ikävästi siinä kinnernivelen kohdalla ja katsotaan lähteekö se nytten paranemaan.
Syötävän söpö varsuli joka tykkäsi syödä lankoja ja riimunaruja :)

2 kommenttia:

  1. Anonyymi30/4/12

    voitko joskus koittaa sellaset korkeeta ponnarii? sopis sulle varmaa tosi hyvin. :-) silleen että hiukset meni siit ylhäält sillee (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. woot? :D selitäppäs tarkemmin, en ihan nyt älynny :)

      Poista